Sivun alkuun

 

 

Hautakiven entisöinti- ja puhdistustyöt

Hautakiven pinnat likaantuvat ja kaiverruksien värit haalistuvat ajan saatossa Suomen vaativissa ja vaihtelevissa säissä.

Hautakiven entisöinnillä ja puhdistuksella saadaan hautakivi uudestaan uuden veroiseksi, pienin kustannuksin.

Hautakiven entisöinnissä vanhat kaiverrukset puhdistetaan edellisestä väristä kokonaan ja tilalle laitetaan uusi, haluttu väri. Kaiverruksen värin vaihto on myös mahdollista eli esim. ennen hopeoitu teksti voidaan nyt kullata. Tällöin hautakivelle saadaan uudenlainen ilme ja mahdollisesti ennen huonosti yhteen sopineet kiven ja kaiverruksien väri saadaan nyt paremmin erottuviksi.

Kultaamisessa käytämme laadukasta 23 karaatin kultaa.

 

Yllä: Hautakiven kaiverruksien väriä voidaan myös vaihtaa entisöinnin yhteydessä.

Entisöinnin yhteydessä hautakiven sivut voidaan myös puhdistaa kauttaaltaan.

Jos halutaan säilyttää vuosien aikana syntynyt arvokas sammalpeite hautakiven päällä ja sivuilla, mutta etupinnan kaiverrukset pitäisi saada uusiksi, niin tämä onnistuu myös.
Tällöin vain etupinta puhdistetaan ja kaiverrukset uusitaan halutun värisiksi. Näin saadaan hautakivelle puhdas etupinta ja kaiverruksien tiedot kauniisti esiin, kuitenkin säilyttäen kivelle muodostunut, ajan synnyttämä, arvokas jälki.

 

 

Reset
Hautakiven_puhdistus_jalkeen
Entisöinnin jälkeen
Hautakiven_puhdistus_ennen
Ennen Entisöintiä
 

Yllä: Entisöinti ja puhdistus tekivät isosta sukuhautakivestä jälleen uuden veroisen.

 

Entisöintiä kannattaa miettiä aina, kun hautakiveen tehdään lisänimen kaiverrus. Tällöin uudet ja vanhat kaiverrukset saadaan pinnoiltaan samanlaisiksi ja tällöin voivat ikääntyä samaa tahtia.

Jos hautakivi on vanha ja likaantunut niin entisöinti ja puhdistus kannattaa myös tehdä ilman muitakin kiveen tehtäviä töitä.

 

Hautakiven entisöinti- ja puhdistustöitä teemme myös talvisin!

 

RAHOM Oy

Lampputie 2, 41800 Korpilahti. Puh. 045 235 5601, sähköposti: myynti(a)rahom.fi
Olkaa hyvä ja varmistakaa ennen tuloanne, että olemme paikalla.
Myös iltaisin ja viikonloppuisin voi tavoitella!

©2018 RAHOM Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.

Sivuston toteutus Mika Aho / RAHOM Oy - Kaikki kuvissa olevat nimitiedot ovat fiktiivisiä.